Steinerpedagogiikasta

Steinerpedagogiikasta

Kasvatuksen lähtökohtana on käsitys ihmisestä. Steinerpedagogiikka perustuu antroposofiseen ihmiskäsitykseen, jonka Rudolf Steiner kehitti 1800-luvun lopulla osana tuolle ajalle tyypillisiä keskieurooppalaisia aatevirtauksia. Pedagogiikka on antroposofisen ihmiskäsityksen yksi käytännön sovellutus. Steinerin ajattelu oli laajaa ja syvällistä, häntä kiinnostivat niin viljelymenetelmät kuin lääketiedekin. Myös ihmisen henkinen kasvu ja siihen liittyvät menetelmät olivat hänelle läheinen aihepiiri. Steinerpedagogiikka ei kuitenkaan sisällä näitä menetelmiä vaan lähtökohtana on lapsen ikäkausikehitys sekä jokaisen lapsen yksilöllinen laatu. Lapsen kasvua ja kehitystä tuetaan ottaen huomioon kunkin ikävaiheen omat kehitysedellytykset.

Steinerpedagogiikan eräs luonteenomainen piirre on taiteellisen luovuuden korostaminen. Tämä merkitsee mm. sitä, että jo ensimmäisen seitsenvuotiskauden aikana lapset saavat työskennellä runsaasti värien kanssa. Musiikissa asteikko pysyy vielä pääasiassa pentatonisena.

Steinerpäiväkodissa taiteellisuus ilmenee myös siinä, että lapsessa pyritään vetoamaan ennen kaikkea hänen mielikuvitukseensa saduilla ja loruilla. Älyllisyyteen vetoamista vielä vältetään. Mielikuvitusta kehitettäessä ovat mm. mahdollisimman yksinkertaiset ja aidoista materiaaleista valmistetut lelut käyttökelpoisia – ne jättävät mielikuvitukselle mahdollisuuden luoda muotoja loputtomiin.

Mielikuvamaailman kehittymisen kannalta on myös tärkeää, että lapsi osaa leikkiä. Steinerpäiväkodissa lasten kykyä leikkiä pyritään erityisesti kehittämään. Lapsen mielikuvamaailman rikkaus nähdään steinerpedagogiikassa edellytyksenä varsinaisesti vasta myöhemmässä iässä kehittyvälle itsenäiselle ajattelulle.

Steinerpäiväkodissa pyritään myös luomaan oikeanlaatuinen ympäristö, oikeat fyysiset olosuhteet, oikeita toimia, joita jäljitellä. Kyky oppia jäljittelemällä on pienellä lapsella vertaansa vailla.